Sporttimalli

Pitkästä aikaa Emäntä pääsi taas koneen ääreen kirjoittelemaan päivitystä. Jaloissa nukkuu tyytyväinen 15-viikkoinen, selän takana askartelee iloinen kohta kolmivuotias ja levysoittimesta pauhaa Bruno Mars samalla kun ikkunoita rummuttaa syksylle tuoksuva vesisade. Viime viikkojen merkittävin tapahtuma on varmaankin ollut eläinlääkärikäynti. Haru-san oli tohtorilla käydessää 9,1kg painoinen ja tohtori tuomitsi hänet "sporttimalliksi" kun on sen verran solakka herra, mutta ei kuulemma liian laiha. Tosin lekuri käski antamaan ihan reilulla kädellä ruokaa, jottei pojalla ole nälkä.

Pikkuherra selviytyi kohtuullisen hyvin EL kokemuksestaan. Odottaminen oli tietysti hermoja raastavaa eikä paikallaan voinut olla hetkeäkään. Vinkuminen, nuuskiminen ja kiipeily eivät ottaneet loppuakseen. Ei edes silloin, kun poika päätti loikata penkiltä alas ja putosi pää edellä lattialle kun jäikin kiinni... Haru vain ravisti ja jatkoi touhuaan. Se, että rokotteet pistettiin piikillä niskaan tuntui jäävän kokonaan huomaamatta, sillä nokkela tohtoritäti antoi karvakuonolle herkkuja - eikä ahmattia sillä hetkellä kiinnostanut tasan mikään muu maailmassa kun oli nameja naaman edessä.

Doktööri käynti oli siis onnistunut, mutta seuraavana aamuna Emäntä sai kunnon säikähdyksen kun Harun oikean silmän yläluomi oli turvonnut palloksi. Välitön puhelinsoitto lääkärille oli paikallaan, koska Mami pelkäsi allergista reaktiota rokotteeseen. Sellaiseksi EL ei sitä kuitenkaan uskonut. Todennäköisimmiksi vaihtoehdoiksi jäivät ampiaisen pistos (niitä kun pörräsi juuri tuolloin parvekkeellamme ja poika jahtasi jokaista pistiäistä innoissaan) tai trauma (mahdollisesti siitä pudotuksesta odotushuoneessa). Joka tapauksessa Emäntä päätti odottaa iltaan ja katsoa sitten tilannetta uudestaan.

Mami stressasi koko työpäivän poikansa perään, mutta kun kotiovi vihdoin aukesi taas, vastassa oli täysin tervehtynyt karvaturri, jonka silmät hehkuivat yhtä kultaisen kauniina kuin aina ennenkin. Mikä ikinä ongelma siis olikaan ollut, yöllä turvonnut silmä oli yhtä kaikki päivän aikana parantunut. Tämän jälkeen Haru on jälleen ollut terve kuin pukki. Tosin yhden punkin Emäntä löysi vasemman etusen kyynärpäästä pari päivää myöhemmin. Onneksi ötökkä-ällötys irtosi pinseteillä kokonaisena, poltettiin roviolla, ja puremajälki parani mallikkaasti.

Haru on oikea sylivauva kultamuru. Toki poika tykkää leikkiä ja makoilee välillä lattialla, mutta ei ole sellaista päivää, etteikö herra kiipeäisi jalalle ja katsoisi odottavasti Emäntään. Koiruus odottaa siinä ja tuijottaa kunnes hänet nostetaan syliin. Jos nostoa ei tule alkaa poika pehmeästi tassullaan kurotella kohti Mamin kasvoja osaten hienosti pitää kynnet sisällä niin, että vain anturat osuvat iholle. Syliin päästyään Haru menee kerälle reisien päälle tai sitten käy koko pituudeltaan makaamaan, niin että tassut tulevat harteille molemmin puolin kaulaa ja nenä Emännän leuan päälle. Eipä ole ennen tullut vastaan koiraa, joka tykkää halata.

Harun energiatasot ovat nousseet sitä mukaan kun säät ovat viilentyneet. Tylsyyttään poika on alkanut viikon tauon jälkeen taas tuhota tavaroita. Erityisesti Mamin kirjat ovat tappolistalla, vaikka alimmat hyllyt on tyhjennetty. Myös DVD kotelot ovat saaneet kyytiä. Tämä siis huolimatta siitä, että lattia on täynnä koiran leluja ja joka päivä on tarjolla uusia luita. Vielä ei myöskään olla sisäsiitejä, vaikka siinä ollaan menty sen verran eteenpäin, että ulostetta ei juuri koskaan enää löydy sisältä. Sen sijaan pissalammikko on lattialla niin yön jäljiltä kuin työpäivän päätyttyä. Toisaalta, sellainen 8-10 tuntia pidättelyä on aika paljon pyydetty vajaa 4kk ikäiseltä tassuttelijalta.

Pikkuneiti Emman ja Haru-sanin yhteiseloa on edelleen ihana seurata. Punahilkka ja susi ovat niin onnellisia aina toisensa nähdessään. Isosisko myös tuppaa puolustamaan veljeään kun Emäntä sitä välillä komentaa tai toruu. Silloin Haru on aina "mun koira" eikä "yhteinen" kuten neiti normaalisti kaikille esittelee. Toki pojan rakkaus sisareen johtuu osittain siitä, että aina kun Mamin silmä välttää tyttö on tajoamassa herralle jotain omalta lautaseltaa. Tästä johtuen koiralla on nyt täysi banni keittiöstä ruokailun aikana.

Ulkona kaksikko saa kuitenkin temmeltää aika rauhassa. Poju välillä loikkii siskon kumoon ja neiti välillä talloo pienet tassut alleen, mutta sellaiset pikkuseikat eivät näytä hidastavan kaksikon tahtia lainkaan. Harusta on myös tullut esille oikea sadetanssija, joka loikkii lammikosta toiseen ja nostaa kuononsa kohti taivaalta putoilevia sadepisaroita. Viileät säät eivät häiritse karvakamua pätkän vertaa.

Ja näitä kuvia olisi monta sataa. On välillä niin vaikeea päättää mitä tänne blogiin laittaisi dynaamisen duon seikkailuista. Mamin mielestä jokainen kuva on niin ihana ja kullan arvoinen.

Mitä tulee Prinsessa Emmaan, on hänenkin kehityksensä mennyt vauhdilla eteen päin ja äiti on niin ylpeä tytöstään. Toisin kuin veli, sisko on jo sisäsiisti ja tottelee perus komentoja. Toki hän on osoittautunut Mamin kaltaiseksi jääräpääksi ja Haru todistaakin välillä aikamoisia tahtojen taistoja. Miehisellä viisaudella poitsu jättäytyy heti taka-alalle kun naisväen äänet alkavat kohota ja tulee vasta myrskyn laannuttua kuonollaan varoen tökkimään hameen helmoja kuin tiedustellakseen joko on turvallista.

Tuntuu kuitenkin, että tässä talossa ollaan tällä hetkellä lähinnä onnellisia ja jos vain maltti pysyy Mamilla mukana päästään varmasti töyssyjenkin yli kunnialla :)

3 kk

Takana on kaksi viikkoa arkirutiinia ja karvapallero on pärjännyt hyvin. Ensimmäinen viikko, kun Emma oli isällään, oli rankka pala vesselille. Emäntä katosi töihin ja siskoa ei näkynyt mailla halmeilla. Onneksi Haru pääsi käväisemään siskon isän kotona, jolloin grilliherkkujen tuoksu sekä uusien ihmiskavereiden seura sai pojan aivain sekaisin. Viikonloppukin oli vallan kummallinen kun Mami pyörähti iltahulinoissa ja Haru oli aivan yksin yöllä kotona. Siitä huolimatta lämpöinen ja pehmoinen nassikka oli aamuviideltä ovella vastassa ja lähti unenpöpperöisenä, mutta iloisena lenkille aamuyölläkin.

Toinen viikko oli pojalle jo helpompi, kun sisko tuli kotiin (vaikka menikin sitten tarhaan heti maanantaina) eli iltojen viihdytystaso nousi huomattavasti. Kun Haru ensimmäistä kertaa saattoi Emman päiväkotiin ja hänet sidottiin odottamaan portille, pääsi herralta jonkin verran protesti vinkunaa. Kun sisko sitten päivällä haettiin yhdessä Mamin kanssa takaisin oli jutun juju jo hiffattu ja karvakuono istui rauhassa portilla ilman huolen häivää. Odottamisen idea onkin nyt tajuttu ja hyväksytty, mikä todistettiin uudestaan kauppareissuilla, jolloin nappisilmä on jaksanut odottaa ulkona ilman minkäänlaista mutinaa.

Haru-san täytti seitsemäs elokuuta kolme kuukautta. Poika on pysynyt rimpulana ja turkki on kuin pehmolelulla, mutta jalat ovat venähtäneet pitkiksi. Hoikka poika hollolasta on alkanut saada vähän ekstra herkkuja Emännältä, jotta lihaa kerääntyisi lisää luiden päälle. Listalla ovat olleet kana, tonnikala sekä "synttäripäiväkakkuna" puoli pakettia naudan jauhelihaa.

Myös siskon ruoan kyttääminen on jatkunut, eikä turhaan. Krokotiilille pöydän alla putoilee väistämättäkin jotain kun Emma-neiti harjoittelee vielä siististi syömistä. Kaikki kelpaa, mutta nakit, juustot, riisi, peruna ja pastat uppoavat salamana alas kurkusta, eikä Mamilla ole juurikaan toivoa pelastaa pudonneita herkkuja. Haru on kuitenkin saanut komennon pysyä keittiön nurkassa ruokailun ajan, eli toisin sanottuna Emman selän takana, jottei kerjäämistä päästä harjoittamaan. Poika kyllä mielellään istuisi sisarensa jalkojen juuressa ja tuijottaisi silmiin koko päivällisen ajan...

Paikka komento on Mamin iloksi tajuttu jo sen verran hyvin, että käskemällä pojan saa kyllä pysymään poissa. Sen sijaan seiso, istu ja maahan toteutuu vain ja ainoastaan namipalan voimin. Haru tekisi tosin varmaan vaikka kuperkeikkoja, jos sillä saisi jotain hyvää. Ei niin, että jäppinen olisi mitenkään tyhmä (vain ahne). Tällä koiruudella tuntuu olevan todella hyvät hoksottimet ja oivaltamisen taito. "Käy pissalla" kehoitus toimii esimerkiksi ulkona joka kerta. Koiruus tuntuu tulkitsevan Emännän äänensävyä taitavasti, ja "ei sinne", "tule tänne", "et ota sitä", "nyt lopetat", "kuuntele" jne saavat aikaan lähes poikkeuksetta oikean reaktion. Ehkä siksi Mami ei tunne itseään aivan hulluksi jutellessaan pojalleen vähän kuin ihmiselle, lenkillä, kotona, pyykkiä laittaessa, siivotessa, nukkumaan mennessä jne. ja kysyessään vähän väliä "no mitäs nyt mietit?" (johon Haru kallistaa päätään ja vastauksen voi lukea ilmeestä).

Myös Emmalle pentupallero on selkeästi toveri eikä lemmikki. Sisko ja sen veli ovat kuin paita ja peppu. Tosin viikon erossaolo aiheutti mielenkiintoisen pelon sekä yli-innostuksen sekoituksen jälleennäkemisen päivänä. Mami joutui komentamaan molempia, olemaan erotuomari sekä esiliina, mutta yhden illan aikana kolmannen asteen yhteys löytyi jälleen eikä kaksikko ole enää juurikaan tarvinnut ylemmän tahon ohjeistusta touhuilulleen. Mikäli sitten jotakuta pitäisi käskeä olemaan varovaisempi otteissaan, komennettava on harvemmin se nelijalkainen kaveri. Onneksi näin, sillä pentu hurahtanee koossa tyttösen ohi alta aikayksikön.

Emman ja Harun mielestä elämässä on tällä hetkellä kolme kaikkein parasta juttua. Ensimmäiseksi leikkiminen yhdessä (hippaa, vetoa, noutoa tai painimista), toiseksi äidin syli ja suukottelu (tämä on Mamista se paras juttu) ja kolmanneksi ulkoiluretket koko kompanjan voimin. Vaikka ihmisten odottaminen aiheuttaa Harulle pienoisia tuhoamisoireita (yhtenä päivänä aikakausilehti, toisena antennin johto, kolmantena ruukkukasvin mullat jne.) sekä sisäsiisteys puutteita (lammikko löytyy poikkeuksetta kotiin tullessa), jaksaa jätkä aika hyvin luiden ja purulelujen voimin vartoa yhteisiä iltahetkiä, jolloin pääsee kallioille, metsään tai lammelle juoksemaan. Mamilla kun on vielä paha tapa antaa pojan mennä vapaana, kunhan ollaan asutuksen ulkopuolella, on ulkoilu tosiaankin nautinto.

Rankkoja reissuja

Mamin kesäloman viimeinen viikko hurahti ohi vauhdilla, eivätkä Emma ja Haru osanneet aluksi aavistaa, että rutiiniksi muodostunut kesähelteissä temmeltäminen vaihtuisi kohta tyystin. Sitä ennen Mami halusi tehdä yhdessä sitä sun tätä spessua ja suurimmalta osalta reissuista kamera jätettiin kotiin, jotta kolmikko pääsi keskittymään ihan vain toisiinsa, ja toisinaan kädet eivät yksinkertaisesti enää riittäneet kameralle.

Ensin lähdimme pitkälle päiväretkelle metsään ja rannalle. Emma rakastaa reppureissuja ja Harulla ei ollut mitään mukistavaa jo tutuiksi käyneissä maastoissa maittavine eväineen (myös pensaiden mustikat, mansikat ja vadelmat kuuluvat tähän kategoriaan, eikä lapsia meinaa saada marjastamasta eteenpäin millään).

Haru jaksaa reippailla jopa näillä helteillä ulkona pari tuntia, suunnilleen yhtä kauan kuin Emmakin. Mutta kyllä sen huomaa kotiin palatessa, että metsässä on menty. Poika on ottanut tavakseen nukkua pienimmissä koloissa, joita löytää. Turvapaikkoja löytyy sängy alta, kuivuvan pyykin alta, kirstun ja seinän välisestä raosta, sohvapöydän alta (tai sen hyllyltä), mutta tällä kertaa herra auringonpaiste ei päässyt eteistä pidemmälle vaan kaivautui Emman prinsessatuolin alle, eikä jaksanut edes innostua syömään sisaren repussa riippuvaa muumia, vaikka oli sitä hamunnut koko aamupäivän.

Mami on pyrkinyt pitämään jonkinlaista tasapainoa pikkuisen rasituksessa ja niinpä aina yhden rankan päivän jälkeen on tullut yksinolon harjoittelua. Metsäretkeilyä seuraavana päivänä ihmiset karkasivat moneksi tunniksi korkeasaareen ja Haru jäi yksin kotiin - tuhottua tavaraa ei löytynyt kotiin palatessa ollenkaan ja sisko sai nauttia Enonsa seurasta ja vaihteeksi muista elukoista.

Lepoilupäivää seurasi sitten reissu Suomenlinnaan. Eli ensin bussilla Helsingin keskustaan, siitä kävellen kaupungin hälinässä rantaan (täpötäyden torin läpi), siitä laivalla Suokkiin ja sitten vielä kävellen saaren toiselle puolelle uimarannan tuntumaan. Kaikki tämä 30 asteen helteessä. Matka oli aikamoinen koettelemus pikkumiehelle, jolle tuli roppakaupalla uusia asioita kertaheitolla. Heittämällä mentiin myös heti mereen, kunhan Mami vain löysi ensimmäisen (kivisen ja hanhia kuhisevan) rannanpätkän, jossa uittaa kuumissaan olevaa koiruutta.

Haru on saanut aika vapaasti mennä veteen jos haluaa, pakottamatta. Mutta Mami alkoi olla jo sydän syrjällään, että saako poika lämpöhalvauksen bussi-kaupunki-laiva rasituksesta ja niinpä pakkouittoon päädyttiin. Karvakuono kampesi itsensä kiviselle rannalle helposti, ravisteli kerran ja lähti sitten onnellisena kirmaamaan pitkin nurmikkoa. Toivoa saattaa, että traumoilta siis vältyttiin :)
















Vietimme aikaamme varjossa mahdollisimman paljon, jotta kaikilla olisi ollut vähän siedettävämpi olo. Koska koiraa ei saa viedä hiekkarannalle Suokissa, vuorotteli Pami-kummi Harun ja Emman kanssa, jotta myös pikkuneiti pääsi uimaan - tyttöä Mami ei sentään heittänyt hanhien sekaan. Yhdessä lapset jahtasivat perhosia ja keräsivät kaikki maailman roskat sekä yökötykset mitä nurmelta löysivät.

Paluumatka olikin sitten tuntien helteessä oleskelun jälkeen astetta rankempi kokemus. Mami päätyi lopulta laittamaan koiran rattaisiin istumaan (vastaantulijoilla oli naurussa pitelemistä) ja Emma kipitti kädestä pitäen puolet matkasta itse. Kun myös tytön puhti loppui molemmat istuivat rattaissa, pentu siskonsa sylissä ja aiheuttivat niin paljon "aaaawww ihania" reaktioita vastaantulijoissa, että tilanne oli jo melkein naurettava. Unet ja ruoka maistuivat molemmille illalla.

Haru sai taas lepuutella yhden päivän kun Emman seuraksi saatiin puoli vuotta nuorempi leikkitoveri Vanessa, jonka kanssa lähdimme puistoon. Pikkumies olisi hurjasti halunnut Vanessa-neidin syliin ja osoitti taas kerran kuinka hurjasti pitää lapsista. Harulla tuntuu olevan sellainen käsitys, että lapsista saa paljon parempia leikkitovereita, ja hän olisi heti valmis jokaisen lapsen juoksupariksi. Mukaan ulos ei kuitenkaan herra päässyt vaan kotiin piti jäädä rauhoittumaan.

Mamin viimeinen lomaviikko kääntyi lopuilleen ja Emma lähtikin sitten tämän kunniaksi isänsä luokse, jatkamaan omaa lomaansa vielä viikoksi. Niinpä Haru jäi yksin Mamin kanssa ensimmäistä kertaa sitten uuteen perheeseensä tulon. Kaksistaan olisi varmasti ollut pojalla tylsää, mutta emäntä päätti viedä vauvansa jälleen uudelle rankalle reissulle - lähdimme lauantaina ropeconiin. Suuntasimme Espooseen bussilla, keskustan kautta yhdellä vaihdolla. Tällä kertaa bussiin nouseminen ei niin kamalasti enää hirvittänyt ja vinkuminenkin lakkasi huomattavasti nopeammin. Tuttu juttu.

Kun pääsimme tunnin reissaamisen päälle vihdoin, taas 30 asteen helteessä, roolipelaajien (ja muiden harrastajien) kokoontumiseen, avarrettiin pentusen maailmankuvaa taas kertaheitolla. Oli haltioita, linnanneitoja, ninjoja, nörttejä, prinsessoja, predatoreja, kaapuja, kilttejä ja ennen kaikkea - aseita! Ihmiset tekivät, näyttivät ja käyttäytyivät aivan eri tavalla kuin normaalisti. Yksi asia heillä kaikilla kuitenkin tuntui olevan yhteistä. Kun Haru käveli kohdalle kuului kova huudahdus: "katso, ihana!" Sylejä, jotka halusivat pitää pikkumiestä ja käsiä, jotka halusivat rapsuttaa sekä silittää oli yllättäen kymmeniä, ja aina vain lisää.


Olisi luullut tämän kaiken pelottavan karvakuonoa, mutta auringonpaiste juoksi ja loikki jokaisen myötätuntoa osoittavan luokse onnesta soikeana, olipa heillä asu mikä tahansa. Muutaman kerran Mami yritti saada pojan rauhallisempaan paikkaan nukkumaan, mutta aina jokin hurjan kiinnostava - taistelunäytös, tanssiaiset, grillimakkara tms - herätti levosta. Niinpä asvalttien hehkuessa tulikuumina ja neljän vesipullon tyhjennyttyä koiran kurkusta alas sekä vatsan ja jalkojen vilvokkeiksi, Mami päätti pätkäistä päivän suunniteltua lyhyemmäksi ja hyvästeli Anna-kummin, jonka lempeässä seurassa olimme saaneet viihtyä.

Kotimatka busseilla meni Harulla uinaillessa ja kotonakin otettiin taas rauhallisesti, myös seuraava päivä. Sen jälkeen Mamin loma loppui ja oli aika palata työn puurtamiseen. Arkeen ei kuitenkaan hypätty heti maanantaina, vaan Mami pakkasi koiran mukaansa aamulla ja vei valkotassun mukanaan toimistolle. Tällä kertaa koettiin autokyyti, ja se stressasi enemmän kuin bussi, ja olihan se vasta toinen kerta tämän sortin nelipyöräisessä sitten muuttoreissu uuteen kotiin. Myöskään toimisto ei ollut ihan helppo nakki. Hissi ei ollut mitään uutta, sellaista käytetään joka päivä. Kokolattiamatot sen sijaan olivat kiehtovia ja taas vastaan tuli tusinoittain ihmisiä huulillaan sama lause "voi miten ihana!"

Jälleen kerran Harun reaktio oli sama, voi miten kivaa kun on ihmisiä! Ihan uusia haisteltaviksi ja maisteltaviksi. Oli monta kerrosta toimistoväkeä, eri osastoja ja aina yhtä paljon "ihanaa". Stressi purkaantui ehkä jonkin verran näykkimisenä - ei ensikontaktissa, vaan vasta jos joku jäi leikkimään vähän pidemmäksi aikaa. Sitten naskalait narskuttivat. Jossain vaiheessa Mamin työmoraalikin vei voiton ja oli ihan istuttava paikalle tekemään hommia. Se taisi kuitenkin tulla monen tunnin tutustumisen jälkeen siunattuna lepotaukona pikkumiehelle. Paikaksi valikoitui se pienin soppi, johon vain pääsi tunkeutumaan - eli kaappiin.

Lounastauolla Mami koki paremmaksi viedä uuvahtaneen tutustujan ilmastoidusta toimistosta takaisin hiostavaan huusholliin. Tällä kertaa ei jouduttu takapenkille, vaan eteen jalkotilaan ja siellä turvassa Mamin jaloissa ei päässyt vinkaisuakaan, vaan kurkittiin välillä ylös uteliaana tai maattiin kerällä matolla. Autokin oli jo sitten tuttu juttu. Kotiin poika jäi tyytyväisenä ja kallisti vain päätään ovella kun emäntä karkasi takaisin töihin.

Tänään onkin sitten ollut Harun ensimmäinen päivä arkea, sitä tulevaa, tylsää 5/7, 8/24 kun Mami naputtelee sormet sauhuten toimistolla ja koira odottaa kotona. Kotoa lähtiessä ja sinne tullessa asunnosta ei kuulu pihaustakaan. Jos eroahdistusta ulvotaan, siitä ei ainakaan ole todisteita. Sisään astellessa vastassa pomppii pieni pojan rimpula, hiljaa ja onnellisena. Mitään ei ole tuhottu, lelut ovat kyllä levällään ja pari vahinkoa on tullut, mutta se oli odotettavissakin. Nähtäväksi jää, kuinka karvapallo pidemmällä aikavälillä reagoi uuteen elämänjärjestykseen, mutta ainakin nyt kaikki näyttää oikein lupaavalta.

Poika osaa muuten jo istu sekä seiso komennot, joita on harjoiteltu nameilla, hän tulee luokse nimellä tai tänne komennolla, pysyy hievahtamatta paikallan kuullessaan paikka kun hihnaa irrotetaan, ehkä nouda sekä irti eivät ole vielä oikein uponneet, mutta lelut tulevat mukana ja joskus niistä päästetään irtikin. Kulkuneuvot, ihmiset ja reissaaminen on tehty tutuksi, joten nyt odotellaan vain seuraavaa etappia, rokotuksia ja sitä myötä muihin koiriin sosiaalistamista!

Toinen viikko

Salamavalo on välkkynyt viikon aikana reilu kolmisensataa kertaa, joten tämän kerran päivitys on kuvapainotteinen. Säiden helliessä suurin osa aktiviteeteistämme on tapahtunut ulkosella ja lapsoset ovat nauttineet toistensa seurasta. Olemme jatkaneet lammen rannassa vierailua ja siellä on tullut totuteltua veden lisäksi muihin luontokappaleisiin.

Uintireissut tuntuvat käyvän kovin rankoiksi pikkupennulle, jolla on niin raskas työ vahtia vesipeto siskoaan. Niinpä pulikointimatkoja ei tehdä joka kerta vaan toisinaan matka suuntaan metsän siimekseen vähän erilaiselle seikkailulle.

Erään kerran kun meidän piti vain mennä heittelemään kiviä rannalle, syöksyivät kuitenkin molemmat vintiöt (kenties helteen ajamina) suoraan jorpakkoon riehumaan. Räpiköintiin osallistui myös poikkeuksellisesti Haru-san ja niinpä me kaikki kolme olimme lopulta ravassa varpaista vatsanaluseen asti. Siitä huolimatta lapset eivät arvostaneet kotona määrättyä kylpyä...

Karvainen kaveri on osoittautunut varsinaiseksi ahmatiksi, joka ryöstää ruokapöydästä, jos vain pystyy, nappaa kädestä, jos vain ehtii ja herkeämättä vaanii sisartaan Emmaa, mikäli tämä on aterioimassa. Takapirun virka-aikoja täytynee rajoittaa jatkossa.

Elättelin toiveita, että Haru olisi päässyt yli uintirajoitteistaan vapaaehtoisen loiskimisen jälkeen, mutta ehkäpä kuranpuhdistuskylpy sai herran toisiin mietteisiin. Joka tapauksessa viime aamuna lätäkkö ei jälleen kelvannut ja pikkumies pysytteli lähes poistumatta pyyhkeen päällä "turvassa". Vain lelu sai edes lähestymään vettä.

Melkein joka päivä käymme kiipeilemässä kallioilla. Haru loikkii pelottomana, välillä Mamin mielestä vailla itsesuojeluvaistoa, ties millaisilta lohkareilta alas. Tasapaino ja motoriikka tuntuu kuitenkin kehittyvän vauhdilla - ja silloin kun ne eivät pelitä poika on varsinainen taituri kuperkeikoissa. Kallioretket, tai Emman sanojen mukaan "vuorikiipeily", päätyvät monesti siihen, että kaikki kolme leikkivät omilla leluillaan yhdessä aurongossa. Tai sitten syömme kolmen kimppaan kaksi jäätelöä.

Haru on myös päässyt hiljalleen eroon tarpeestaan kulkea kiinni kintereissä. Poika osaa jo ottaa vähän rennommin, nukkua toisessa huoneessa kun Emma ja Mami viihtyvät keskenään hääräillen jotain muuta. Useampi päiväuni tuleekin tarpeeseen, jotta jaksaa viuhua mukana menossa. Joka päivä ihmiset kuitenkin poistuvat joksikin aikaa talosta, ja Haru on päässyt opettelemaan yksin oloa. Vasta useampi tunti on saanut aikaan minkäänlaista tuhoamisvimmaa. Puolen tunnin kauppareissu sujuu ilmeisesti ihan vain nukkuen. Ja suurimman osan ajasta karvainen veli on kaikessa mukana, mitä karvaton sisko puuhailee.