Sporttimalli

Pitkästä aikaa Emäntä pääsi taas koneen ääreen kirjoittelemaan päivitystä. Jaloissa nukkuu tyytyväinen 15-viikkoinen, selän takana askartelee iloinen kohta kolmivuotias ja levysoittimesta pauhaa Bruno Mars samalla kun ikkunoita rummuttaa syksylle tuoksuva vesisade. Viime viikkojen merkittävin tapahtuma on varmaankin ollut eläinlääkärikäynti. Haru-san oli tohtorilla käydessää 9,1kg painoinen ja tohtori tuomitsi hänet "sporttimalliksi" kun on sen verran solakka herra, mutta ei kuulemma liian laiha. Tosin lekuri käski antamaan ihan reilulla kädellä ruokaa, jottei pojalla ole nälkä.

Pikkuherra selviytyi kohtuullisen hyvin EL kokemuksestaan. Odottaminen oli tietysti hermoja raastavaa eikä paikallaan voinut olla hetkeäkään. Vinkuminen, nuuskiminen ja kiipeily eivät ottaneet loppuakseen. Ei edes silloin, kun poika päätti loikata penkiltä alas ja putosi pää edellä lattialle kun jäikin kiinni... Haru vain ravisti ja jatkoi touhuaan. Se, että rokotteet pistettiin piikillä niskaan tuntui jäävän kokonaan huomaamatta, sillä nokkela tohtoritäti antoi karvakuonolle herkkuja - eikä ahmattia sillä hetkellä kiinnostanut tasan mikään muu maailmassa kun oli nameja naaman edessä.

Doktööri käynti oli siis onnistunut, mutta seuraavana aamuna Emäntä sai kunnon säikähdyksen kun Harun oikean silmän yläluomi oli turvonnut palloksi. Välitön puhelinsoitto lääkärille oli paikallaan, koska Mami pelkäsi allergista reaktiota rokotteeseen. Sellaiseksi EL ei sitä kuitenkaan uskonut. Todennäköisimmiksi vaihtoehdoiksi jäivät ampiaisen pistos (niitä kun pörräsi juuri tuolloin parvekkeellamme ja poika jahtasi jokaista pistiäistä innoissaan) tai trauma (mahdollisesti siitä pudotuksesta odotushuoneessa). Joka tapauksessa Emäntä päätti odottaa iltaan ja katsoa sitten tilannetta uudestaan.

Mami stressasi koko työpäivän poikansa perään, mutta kun kotiovi vihdoin aukesi taas, vastassa oli täysin tervehtynyt karvaturri, jonka silmät hehkuivat yhtä kultaisen kauniina kuin aina ennenkin. Mikä ikinä ongelma siis olikaan ollut, yöllä turvonnut silmä oli yhtä kaikki päivän aikana parantunut. Tämän jälkeen Haru on jälleen ollut terve kuin pukki. Tosin yhden punkin Emäntä löysi vasemman etusen kyynärpäästä pari päivää myöhemmin. Onneksi ötökkä-ällötys irtosi pinseteillä kokonaisena, poltettiin roviolla, ja puremajälki parani mallikkaasti.

Haru on oikea sylivauva kultamuru. Toki poika tykkää leikkiä ja makoilee välillä lattialla, mutta ei ole sellaista päivää, etteikö herra kiipeäisi jalalle ja katsoisi odottavasti Emäntään. Koiruus odottaa siinä ja tuijottaa kunnes hänet nostetaan syliin. Jos nostoa ei tule alkaa poika pehmeästi tassullaan kurotella kohti Mamin kasvoja osaten hienosti pitää kynnet sisällä niin, että vain anturat osuvat iholle. Syliin päästyään Haru menee kerälle reisien päälle tai sitten käy koko pituudeltaan makaamaan, niin että tassut tulevat harteille molemmin puolin kaulaa ja nenä Emännän leuan päälle. Eipä ole ennen tullut vastaan koiraa, joka tykkää halata.

Harun energiatasot ovat nousseet sitä mukaan kun säät ovat viilentyneet. Tylsyyttään poika on alkanut viikon tauon jälkeen taas tuhota tavaroita. Erityisesti Mamin kirjat ovat tappolistalla, vaikka alimmat hyllyt on tyhjennetty. Myös DVD kotelot ovat saaneet kyytiä. Tämä siis huolimatta siitä, että lattia on täynnä koiran leluja ja joka päivä on tarjolla uusia luita. Vielä ei myöskään olla sisäsiitejä, vaikka siinä ollaan menty sen verran eteenpäin, että ulostetta ei juuri koskaan enää löydy sisältä. Sen sijaan pissalammikko on lattialla niin yön jäljiltä kuin työpäivän päätyttyä. Toisaalta, sellainen 8-10 tuntia pidättelyä on aika paljon pyydetty vajaa 4kk ikäiseltä tassuttelijalta.

Pikkuneiti Emman ja Haru-sanin yhteiseloa on edelleen ihana seurata. Punahilkka ja susi ovat niin onnellisia aina toisensa nähdessään. Isosisko myös tuppaa puolustamaan veljeään kun Emäntä sitä välillä komentaa tai toruu. Silloin Haru on aina "mun koira" eikä "yhteinen" kuten neiti normaalisti kaikille esittelee. Toki pojan rakkaus sisareen johtuu osittain siitä, että aina kun Mamin silmä välttää tyttö on tajoamassa herralle jotain omalta lautaseltaa. Tästä johtuen koiralla on nyt täysi banni keittiöstä ruokailun aikana.

Ulkona kaksikko saa kuitenkin temmeltää aika rauhassa. Poju välillä loikkii siskon kumoon ja neiti välillä talloo pienet tassut alleen, mutta sellaiset pikkuseikat eivät näytä hidastavan kaksikon tahtia lainkaan. Harusta on myös tullut esille oikea sadetanssija, joka loikkii lammikosta toiseen ja nostaa kuononsa kohti taivaalta putoilevia sadepisaroita. Viileät säät eivät häiritse karvakamua pätkän vertaa.

Ja näitä kuvia olisi monta sataa. On välillä niin vaikeea päättää mitä tänne blogiin laittaisi dynaamisen duon seikkailuista. Mamin mielestä jokainen kuva on niin ihana ja kullan arvoinen.

Mitä tulee Prinsessa Emmaan, on hänenkin kehityksensä mennyt vauhdilla eteen päin ja äiti on niin ylpeä tytöstään. Toisin kuin veli, sisko on jo sisäsiisti ja tottelee perus komentoja. Toki hän on osoittautunut Mamin kaltaiseksi jääräpääksi ja Haru todistaakin välillä aikamoisia tahtojen taistoja. Miehisellä viisaudella poitsu jättäytyy heti taka-alalle kun naisväen äänet alkavat kohota ja tulee vasta myrskyn laannuttua kuonollaan varoen tökkimään hameen helmoja kuin tiedustellakseen joko on turvallista.

Tuntuu kuitenkin, että tässä talossa ollaan tällä hetkellä lähinnä onnellisia ja jos vain maltti pysyy Mamilla mukana päästään varmasti töyssyjenkin yli kunnialla :)

3 kk

Takana on kaksi viikkoa arkirutiinia ja karvapallero on pärjännyt hyvin. Ensimmäinen viikko, kun Emma oli isällään, oli rankka pala vesselille. Emäntä katosi töihin ja siskoa ei näkynyt mailla halmeilla. Onneksi Haru pääsi käväisemään siskon isän kotona, jolloin grilliherkkujen tuoksu sekä uusien ihmiskavereiden seura sai pojan aivain sekaisin. Viikonloppukin oli vallan kummallinen kun Mami pyörähti iltahulinoissa ja Haru oli aivan yksin yöllä kotona. Siitä huolimatta lämpöinen ja pehmoinen nassikka oli aamuviideltä ovella vastassa ja lähti unenpöpperöisenä, mutta iloisena lenkille aamuyölläkin.

Toinen viikko oli pojalle jo helpompi, kun sisko tuli kotiin (vaikka menikin sitten tarhaan heti maanantaina) eli iltojen viihdytystaso nousi huomattavasti. Kun Haru ensimmäistä kertaa saattoi Emman päiväkotiin ja hänet sidottiin odottamaan portille, pääsi herralta jonkin verran protesti vinkunaa. Kun sisko sitten päivällä haettiin yhdessä Mamin kanssa takaisin oli jutun juju jo hiffattu ja karvakuono istui rauhassa portilla ilman huolen häivää. Odottamisen idea onkin nyt tajuttu ja hyväksytty, mikä todistettiin uudestaan kauppareissuilla, jolloin nappisilmä on jaksanut odottaa ulkona ilman minkäänlaista mutinaa.

Haru-san täytti seitsemäs elokuuta kolme kuukautta. Poika on pysynyt rimpulana ja turkki on kuin pehmolelulla, mutta jalat ovat venähtäneet pitkiksi. Hoikka poika hollolasta on alkanut saada vähän ekstra herkkuja Emännältä, jotta lihaa kerääntyisi lisää luiden päälle. Listalla ovat olleet kana, tonnikala sekä "synttäripäiväkakkuna" puoli pakettia naudan jauhelihaa.

Myös siskon ruoan kyttääminen on jatkunut, eikä turhaan. Krokotiilille pöydän alla putoilee väistämättäkin jotain kun Emma-neiti harjoittelee vielä siististi syömistä. Kaikki kelpaa, mutta nakit, juustot, riisi, peruna ja pastat uppoavat salamana alas kurkusta, eikä Mamilla ole juurikaan toivoa pelastaa pudonneita herkkuja. Haru on kuitenkin saanut komennon pysyä keittiön nurkassa ruokailun ajan, eli toisin sanottuna Emman selän takana, jottei kerjäämistä päästä harjoittamaan. Poika kyllä mielellään istuisi sisarensa jalkojen juuressa ja tuijottaisi silmiin koko päivällisen ajan...

Paikka komento on Mamin iloksi tajuttu jo sen verran hyvin, että käskemällä pojan saa kyllä pysymään poissa. Sen sijaan seiso, istu ja maahan toteutuu vain ja ainoastaan namipalan voimin. Haru tekisi tosin varmaan vaikka kuperkeikkoja, jos sillä saisi jotain hyvää. Ei niin, että jäppinen olisi mitenkään tyhmä (vain ahne). Tällä koiruudella tuntuu olevan todella hyvät hoksottimet ja oivaltamisen taito. "Käy pissalla" kehoitus toimii esimerkiksi ulkona joka kerta. Koiruus tuntuu tulkitsevan Emännän äänensävyä taitavasti, ja "ei sinne", "tule tänne", "et ota sitä", "nyt lopetat", "kuuntele" jne saavat aikaan lähes poikkeuksetta oikean reaktion. Ehkä siksi Mami ei tunne itseään aivan hulluksi jutellessaan pojalleen vähän kuin ihmiselle, lenkillä, kotona, pyykkiä laittaessa, siivotessa, nukkumaan mennessä jne. ja kysyessään vähän väliä "no mitäs nyt mietit?" (johon Haru kallistaa päätään ja vastauksen voi lukea ilmeestä).

Myös Emmalle pentupallero on selkeästi toveri eikä lemmikki. Sisko ja sen veli ovat kuin paita ja peppu. Tosin viikon erossaolo aiheutti mielenkiintoisen pelon sekä yli-innostuksen sekoituksen jälleennäkemisen päivänä. Mami joutui komentamaan molempia, olemaan erotuomari sekä esiliina, mutta yhden illan aikana kolmannen asteen yhteys löytyi jälleen eikä kaksikko ole enää juurikaan tarvinnut ylemmän tahon ohjeistusta touhuilulleen. Mikäli sitten jotakuta pitäisi käskeä olemaan varovaisempi otteissaan, komennettava on harvemmin se nelijalkainen kaveri. Onneksi näin, sillä pentu hurahtanee koossa tyttösen ohi alta aikayksikön.

Emman ja Harun mielestä elämässä on tällä hetkellä kolme kaikkein parasta juttua. Ensimmäiseksi leikkiminen yhdessä (hippaa, vetoa, noutoa tai painimista), toiseksi äidin syli ja suukottelu (tämä on Mamista se paras juttu) ja kolmanneksi ulkoiluretket koko kompanjan voimin. Vaikka ihmisten odottaminen aiheuttaa Harulle pienoisia tuhoamisoireita (yhtenä päivänä aikakausilehti, toisena antennin johto, kolmantena ruukkukasvin mullat jne.) sekä sisäsiisteys puutteita (lammikko löytyy poikkeuksetta kotiin tullessa), jaksaa jätkä aika hyvin luiden ja purulelujen voimin vartoa yhteisiä iltahetkiä, jolloin pääsee kallioille, metsään tai lammelle juoksemaan. Mamilla kun on vielä paha tapa antaa pojan mennä vapaana, kunhan ollaan asutuksen ulkopuolella, on ulkoilu tosiaankin nautinto.